maanantai 7. helmikuuta 2011

Kakku äitiyslomalaiselle

Ystäväni jäi äitiyslomalle juuri ja päätin ilahduttaa hänen viimeistä työpäiväänsä pienellä kakulla. Tämä äiti pitää violetista kuten minäkin, joten kakun väritys oli sitten sen mukainen.

Sen täydellisen sokerikakkupohjaohjeen etsinnässä halusin kokeilla taas uutta reseptiä. Tämänkertainen resepti löytyi Leivontafoorumilta, tämä. Eli sokeria ja vehnäjauhoja molempia laitetaan 70 % munien painosta. Vaikka leivinjauhetta ei tarvittaisi, laitoin kuitenkin puoli teelusikallista kolmen munan kakkuun kaiken varalta.

Epäilen, että leivinjauhetta ei olisi tarvinnut, kakku nousi upeasti. Ja ohjeella tuli kaunis, pehmoinen ja hyvänmakuinen pohja. Tätä tulen käyttämään jatkossakin!

Kakkupohjan kostutin jälleen kerran vaniljamaidolla ja väliin laitoin mansikkamoussea, samanlaista kuin tässä kakussa, mutta puolitin ohjeen.

Kakun sivelin laktoosittomasta vispikermasta vatkatulla vaahdolla. Pursotukset ovat värjättyä Flora Vispiä. Pursottaminen oli todella vaikeaa, sillä vatkasin kerman hiukan liian kovaksi. Vaahto ei meinannut katketa lainkaan ja jouduinkin muuttamaan alkuperäistä pursotussuunnitelmaa. Olin ajatellut pursottaa alareunaan tähtiä, mutta yritettyäni päädyin sivelemään ne raidaksi.



Kakku sai hyvän vastaanoton syöjien keskuudessa, kuusi ihmistä tuhosi koko kakun. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti