sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Pusuja

Löysin herkulliselta kuulostavan pusujen ohjeen Sekasopan Marien blogista. Päätin kokeilla ohjetta mieheni synttäreiden kunniaksi.


Pusut (15-20 kpl)
 
  • 3 munanvalkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 7-8 ohkaista vohvelilevyä tai 15 keksiä, esim kaurakeksit
  • 150-200g taloussuklaata
  • n. 1 tl öljyä

Kaakaopusut: Mausta vaahto 1-2 rkl kaakaojauhetta tai käytä 1 1/2 dl kaakao tomusokeria ja 1/2 dl tavallista sokeria
Mariannepusut: Mausta valkuais-sokerivaahto (tai kaakaopusujen vaahto) 1 dl mariannemurskaa 
  1. Lisää valkuaiseen puolet sokerista ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
  2. Lisää sokeria pikkuhiljaa koko ajan vatkaten kunnes vaahto on niin kovaa että se pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntäisi väärinpäin.
  3. Mausta vaahto haluamallasi tavalla (käytin mariannerouhetta ja kaakaojauhetta). Kääntele seos juuri ja juuri sekaisin.
  4. Paina pyöreällä muotilla tai lasinreunalla vohvelista pieniä pyöreitä vohveleita tai käytä keksejä. Nosta pyörylät/keksit leivinpaperilla päällystetylle pellille.  
  5. Pursota pursottimella tai muovipussilla jonka kulma on leikattu auki,vaahto kauniiksi keoiksi vohvelin tai keksin päälle.
  6. Paista vohveli/keksikekoja 150 asteisessa uunissa n 6-8 minuuttia että vaahto kiinteytyy. 
  7. Pilko suklaa paloiksi ja sulata vesihauteessa tai mikrossa sulaksi öljytilkan kanssa. Sekoita välillä sulatuksen aikana. Jäähdytä sula suklaa.
  8. Kasta vaahtokeot sulassa suklaassa ja nosta leivinpaperille. Koristele haluamallasi tavalla tai jätä koristelu pois.
  9. Kun olet kuorruttanut kaikki vaahtokeot, nosta ne jääkaappiin kovettumaan. Pusut ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä. Säilytä jääkaapissa.
    Olin lukenut Marien blogista, että vaahdon lässähtäminen saattaisi olla ongelma, mutta minä en tähän törmännyt. Sain ilmeisesti vatkattua valkuais-sokerivaahdon hyvin. :)
    Kaakaopusujen alla on tavallinen kaurakeksi, mariannepusujen alla suklaapaloja sisältävä kaurakeksi.

    Kaakaoversiot sain dipattua suklaassa, mutta mariannepusut irtosivat keksistä kun kastoin niitä suklaaseen, joten päädyin valuttamaan suklaata niiden päälle lusikan avulla. Ei tullut aivan niin kauniita, mutta mariannepusut ovat kuitenkin maultaan herkullisia, kaakaopusut taas melkoisen vaisuja.

    Kuvassa kaakaopusut ennen uuniin laittoa.




    1 kommentti: