torstai 29. joulukuuta 2011

Thaimaan reissulta

Joulukuun alkupuolisko vierähti mukavasti lämmöstä ja auringosta nauttien Thaimaassa. Reissulla ei tullut leivottua mitään, mutta muutamia leivonta-aiheisia kuvia tuli napsittua.

Ensimmäiset kuvat on otettu ihan paikallisesta supermarketista, Big C:stä. Nalle Puh-teemaisia kakkuja oli monenkokoisia. Näitä kakkuja katsellessa mietin, että mitähän kuorrutetta Thaimaassa käytetään. Oli melkoisen paksun näköistä tavaraa.

Irtomyynnissä oli mielenkiintoisen näköisiä leivoksia. Mitään ei tullut kuitenkaan maistettua, joten mausta en pysty sanomaan mitään.





Suurissa ostoskeskuksissa oli toinen toistaan ihanampia kakkupaloja ja kokonaisiakin kakkuja myynnissä. Monessa paikassa ei vaan kehdannut pysähtyä kuvaamaan, kun ei ollut aikomusta ostaa kyseisiä kakkuja.

Donitseja (miehen herkkua) tuli syötyä muutamaan otteeseen sekä Mister Donutissa että Dunkin Donutissa. Hyviä oli, namnam.




Lähellä taloamme Phuketissa oli Schmidt-leivontatarvikemyymälä. Tottakai siellä piti piipahtaa ja pieniä ostoksiakin tehdä. Valikoima oli melko lailla vastaava kuin Suomenkin leivontatarvikemyymälöissä, Wiltonin tuotteita oli suurin osa. Mukaani tarttui kaulintaohjaimet ja pienet kakkupylväät kerroskakkuihin. Sormet olisivat syyhynneet paljon suurempiinkin ostoksiin, mutta valitettavasti piti muistaa lentomatkan painorajoitukset matkatavaroille. Yhdestä supermarketista ostin myös pieniä leivosvuokia, 2 sydämenmuotoista ja 2 tähdenmuotoista.











1 kommentti:

  1. Ihanaa... mä en ole ainoa ihan kajahtanut, jotka lomaillessakin shoppailee kakkujuttuja :)

    VastaaPoista