lauantai 26. toukokuuta 2012

Suklaajäätelö

Kesä on täällä!

Ja kesällähän jäätelö on tietysti parasta herkkua. Löysin Pullahiiren blogista todella helpolta kuulostavan jäätelöohjeen ja sitä piti tietysti päästä kokeilemaan. Jäätelökonetta minulla ei ole, enkä ole koskaan tehnyt jäätelöä aiemmin itse. Tällä ohjeella kokemusta ei tarvinnutkaan, kerrasta tuli hyvää.

Jäätelö on koostumukseltaan aivan kuin kaupan herkkujäätelöt (Aino, Carte d'Or ym.). Vaikka jäätelöä ei siis sekoiteta kertaakaan pakkaseen laiton jälkeen, tämä ei ole yhtään rakeista. Mmm, ihanaa herkkua. Suosittelen kokeilemaan!

Makua voi varioida mieleisekseen. Tässä on aika reilusti suklaarouhetta, suklaan määrää voi vähentää maun mukaan. Esimerkiksi itse teen seuraavalla kerralla varmaan 150 g suklaasta.

Tämän suklaajäätelön lisäksi mieleni tekee kokeilla esimerkiksi lakritsijäätelöä (lakukastiketta marmoroituna jätskimassaan ja pieniä Kick-lakritsin palasia joukkoon suklaarouheen tapaan) ja toffee/kinuskijätskiä (kinuskikastiketta ja esimerkiksi Omar-paloja). Pähkinöitäkin jäätelön sekaan voi upottaa, miksei keksinpalojakin. Tässä kesän aikana varmasti tulee kokeiltua muitakin vaihtoehtoja. Kun käyttää laktoositonta kermaa ja käyttää tummaa suklaata tai muita makuvaihtoehtoja suklaan sijaan, saa muokattua jätskiä vähälaktoosiseksi.



Suklaajäätelö

5 dl kermaa (käytin laktoositonta vispikermaa)
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa (keittämätöntä)
3 rkl kaakaojauhetta
200 g suklaarouhetta (laitoin ehkä 170 g maitosuklaata ja 30 g valkosuklaata)
  1. Rouhi suklaa esimerkiksi veitsellä.
  2. Vaahdota kerma vaahdoksi.
  3. Sekoita toisessa kulhossa kondensoitu maito, kaakaojauhe ja rouhittu suklaa. Jätä halutessasi hiukan suklaarouhetta laitettavaksi jäätelön pinnalle. 
  4. Nostele kermavaahto varovasti joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada massa n. 1½ l vetoiseen kulhoon. Ripottele halutessasi pinnalle suklaarouhetta.
  6. Laita kulhon päälle leivinpaperipala ja folio. Näin pakastimesta ei tartu makuja jäätelöön.
  7. Laita pakastimeen ja anna jäätyä seuraavaan päivään.
    Nosta 10-15 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön.
  8. Nauti.

Tämä hupeni vauhdilla pöydästä, joten kummoisia annoskuvia en ehtinyt ottaa. Tässä kuitenkin näkyy vähän jäätelön koostumusta.

8 kommenttia:

  1. Nyt kyllä kuulostaa houkuttelevalta! Vaan mitä on kondensoitu maito? Missä sitä on? Siis kaupassa, fyysisesti. Maitohyllyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä. Tai on sitä saatavana sokeroimattomanakin ilmeisesti, mutta tässä siis käytetty sokeroitua versiota.

      Kondensoitu maito on säilyketölkissä olevaa tavaraa.

      Sijainti kaupassa vaihtelee jonkin verran. Meidän lähikaupassa (S-market) on samassa hyllyssä muiden säilykkeiden kanssa. Prismoissa ja Citymarketeissa olen löytänyt sitä myös itämaisten ruokien osastolta kookosmaitojen vierestä ja leivontahyllyistä. Kannattaa kysyä henkilökunnalta apua jos ei meinaa löytyä.

      Jos laitat googlen kuvahakuun "kondensoitu maito" löydät kuvia eri merkkien pakkauksista, on sitten helpompaa etsiä kaupasta.

      Poista
  2. Nyt näyttää niin helpolta ja hyvältä ohjeelta, että tota on pakko kokeilla! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla. Hinnallisestihan tämä taitaa tulla kalliimmaksi kuin kaupan jätskit, mutta on siinä se itse tekemisen ilo mukana. :)

      Poista
    2. Ei sillä hinnalla väliä, kuhan on itsetehtyä. Tehtiin eilen ja tänään maisteltiin mango-kinuskijäätelöä. Toimii!

      Poista
  3. Nam! Jäätelö on mun herkku ja tein itsekin viikonloppuna vaniljajätskiä!
    Käy kurkkaamassa blogissani, sillä siellä on sinulle haaste :P

    VastaaPoista
  4. Tänään kokeiluun, eli huomenna kuulumisia :) Köpö ehdotti tuohon suklaarouheen tilalle Daimrakeita, ei varmasti hullumpi kokeiluidea ;)

    VastaaPoista