maanantai 24. syyskuuta 2012

Possukakku

Pääsin viikonloppuna ensimmäistä kertaa tekemään kakkua Angry Birds -teemalla. Toiveena oli possuhahmo ja laktoositon kakku, Daim-rakeita kuitenkin saisi olla.

Tämän kakun tekeminen oli hauskaa, ehkäpä pääsen toistekin Angry Birds -hahmojen äärelle.



Kakku on tehty 24 cm vuokaan.

Pohja:
  • 5 L-koon munaa (294 g)
  • 205 g sokeria
  • 180 g vehnäjauhoja
  • 25 g kaakaojauhetta
  • ½ tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. 
Lämmitä munat kädenlämpöisiksi vesihauteessa.
Aseta kulho keittiövaa'alle ja taaraa vaaka.
Riko munat kulhoon ja ota lukema ylös.
Laske 0,7 x munien paino. Näin saat tarvittavan määrän sokerille ja jauhoille jos teet vaalean kakkupohjan. Jos teet kaakaoisen pohjan, vähennä vehnäjauhojen määrää 10-25 grammalla ja laita vastaava määrä kaakaojauhetta.
Lisää sokeri munien joukkoon ja vatkaa napakaksi vaahdoksi.
Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
Siivilöi kuivat aineet pienissä erissä muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti tasaiseksi.
Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperista pyörylä. Voitele ja vehnäjauhota vuoan reunat.
Kaada taikinamassa vuokaan ja laita uuniin alatasolle.
Pudota uunin lämpötila 160-165 asteeseen.
Paista kunnes kakku alkaa kevyesti irrota vuoan reunoista ja kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei jää taikinaa. Noin 40-50 minuuttia.
Nosta kypsä kakku hetkeksi jäähtymään ja kumoa.
Irrota leivinpaperipyörylä kakun pohjasta.
Kun kakku on jäätynyt, halkaise se kolmeen osaan.

Kostutus:
  • 2-2½ dl laktoositonta maitoa
  • 1 tl vaniljasokeria

 
Täyte:
  • 4 dl laktoositonta vispikermaa
  • 200 g laktoositonta vaniljarahkaa
  • ½ dl sokeria
  • 150 g Daim-rakeita

Vaahdota kerma.
Lisää vaniljarahka ja sokeri ja sekoita tasaiseksi.
Lisää Daim-rakeet ja sekoita tasaiseksi.
Täytä kakku ja laita painon alle tekeytymään muutamaksi tunniksi.

Päällinen:
Kaakaokreemi
  • 100 g laktoositonta voita
  • noin 200 g kaakaotomusokeria
  • 2 rkl vettä

Vatkaa pehmeä voi kuohkeaksi.
Lisää tomusokeria pienissä erissä koko ajan vatkaten.
Kun kreemi on tasaista ja notkeaa, lisää vesi.
Vatkaa vielä hetki.
Sivele ohut kerros kreemiä kakun pintaan kosteuseristeeksi massan alle.
Laita kakku jääkaappiin, jotta kreemi jähmettyy.

Massat:
  • 250 g valkoista vaniljanmakuista karkkimassaa
  • 250 valkoista sokerimassaa
  • n. 10 g mustaa karkkimassaa
  • vihreää pastaväriä (Wilton Kelly Green)
  • keltaista pastaväriä
Sekoita karkkimassa ja sokerimassa toisiinsa ja ota pieni pala syrjään (siitä tulee possun silmät).
Värjää loput vihreällä pastavärillä haluamaasi sävyyn.
Kaulitse massasta suuri levy (noin 2 mm paksu) ja nosta kakun päälle.
Siloita massa kakun päälle ja leikkaa taikinapyörällä ylimääräiset reunat pois.

Tein koristelun sommittelun ennen kuin liimasin osia kiinni kakkuun. Näin pystyin vielä tarvittaessa vaihtamaan mittasuhteita ja osien paikkoja.


Kaulitse ylijäänyttä vihreää massaa paksuksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla kaksi paksua palaa. Näistä tulee possun korvat. Muotoile keskelle koloa joko pallopäisellä työkalulla tai sormella painamalla. Leikkaa mustasta massasta sopivan kokoiset ympyrät korvien keskelle.

Ota osa ylijääneestä vihreästä massasta ja värjää sitä lisää keltaisella pastavärillä. Tästä tulee kärsä ja suu. Leikkaa ovaalin muotoinen pala ja aseta se keskelle kakkua kärsäksi. Leikkaa myös puolikuun mallinen pala ja aseta se kärsän alle suuksi.

Ota valkoisesta massasta pyöreällä muotilla kaksi pyöreää palasta ja asettele ne kakun päälle silmiksi.

Leikkaa mustasta massasta kaksi erikokoista suurta ympyrää sieraimiksi ja kaksi pienempää samankokoista ympyrää pupilleiksi. Asettele sieraimet kärsään ja pupillit silmiin (saavat katsoa eri suuntiin). Pyörittele vielä kaksi pientä pötkylää mustasta massasta kulmakarvoiksi.

Kun saat asettelun mieleiseksesi liimaa osat paikoilleen elintarvikeliimalla tai pisaralla vettä.

 

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Sinä se olet taitava! Tuollainen kakku on varmasti joka pojan mieleen! :)

    (Äh, tuohon jäi kuitenkin merkintä, että olen poistanut kommentin. Viestissäni oli kirjoitusvirhe, ja ajattelin sen korjata, mutta noin tuossa nyt sitten kävikin :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, blogger jättää jäljen kommentin poistamisesta. En tiennyt tätä itsekään. Kiitokset, tuo possukakku oli oikeasti helppo ja hauska tehdä. Harmi kun viime aikoina on pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt leipomaan juurikaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Kikka! Kävin katsomassa ihania sammakontäyteisiä blogejasi. :)

      Poista